2.spin-off on nyt julkaistu ja ladattavissa!

Noniin, sielläpä on nyt viimeinenkin valmis kirja, eli 2.spin-off (Yksi uskalias askel), ladattavissa ja luettavissa kyseisen kirjan omalta sivulta. 2.spin-offin oman sivun löydät valikosta, mutta pääset sinne tällä napillakin:


Nämä kaksi spin-offia, tämä varsinkin, voivat olla herkimmille lukijoille liian rajuja (aiheet ovat rankkoja), joten heitänpä tähän tällaisen varoituksen sanan vielä siihen liittyen. Tässä kyseisessä kirjassa käsitellään mm. itsetuhoisuutta ja mielenterveysongelmia, joten se on hyvä tietää, ennen kuin luet tämän. Tässäkin kirjassani, kuten kaikissa muissakin, pyritään kuitenkin säilyttämään toivon näkökulma, ja tuomaan valoa pimeyteen.

Mutta, sen pidemmittä puheitta, hyviä lukuhetkiä!


Ja tässä vielä muistin virkistykseksi tämän kirjan takakansiteksti:

Kirjan päähenkilö on 26-vuotias nainen, joka päätyy suljetulle psykiatriselle osastolle yritettyään itsemurhaa. Nainen saa osastolla lempinimekseen Bambi, kun hän on kohdatessa kuin peura ajovaloissa, ja nainen omaksuu tuon uuden nimensä ja identiteettinsä enemmän kuin mielellään, unohtaakseen pimeän menneisyytensä ja hirvittävän kipunsa, joita hän oli yrittänyt paeta Kuoleman avulla, ottamalla askeleen tyhjyyteen.

Aikaisemmin tuo Bambin tuntema järjetön kipu oli vain vanginnut hänet menneisyytensä ja sen pimeyden vangiksi, eikä hän sen vuoksi ollut nähnyt valoa, vaan vain pimeyttä. Kohdattuaan osastolla vertaisiaan, jotka auttavat Bambin valontielle, Bambi kuitenkin lopulta hyväksyy ja ymmärtää sen, että menneisyyden pimeys ja kipu olisivat aina osa häntä, mutta niiden ei tarvinnut antaa määrittää häntä. Bambi käsittää, että vain kohtaamalla demoninsa hän voisi päästä eroon pimeydestään, joten hänen täytyisi ottaa ne uskaliaat askeleet, jotka siihen vaadittaisiin, kohdata menneisyytensä ja käydä taistoon pimeyttään vastaan. Se olisi ainoa väylä ulos pimeydestä, ja vaikka hänen olisi kuljettava pitkä matka eheytymiseksi, hän aikoisi silti edes yrittää päästä irti demoniensa yliotteesta ja lähteä suuntaamaan valoon.

Tuolla eheytymistaipaleellaan pimeydestä valoon Bambi ottaa useita uskaliaita askeleita, kohtaa menneisyyden haamuja, pimeyttä ja syyllisyyttä, ja pohtii pahuutta ja anteeksiantoa. Voisiko pahimmatkin synnit saada sovitettua, ja voisiko Bambi antaa, ja saada itsekin, armahduksen? Ja ennen kaikkea; voisivatko menneisyyden tulehtuneet haavat lopultakin parantua sen armon ja anteeksiannon avulla, jotta Bambi pystyisi eheytymään, ja olemaan joskus jälleen kokonainen, tai jopa onnellinen?

2.spin-off (esittely) on nyt julkaistu!

Haavoitetut-kirjasarjan toisen spin-offin (Yksi uskalias askel) takakansiteksti ja muut tiedot on nyt luettavissa! Itse kirja tulee ladattavaksi myöhemmin. Tästä lisätietoa spin-offin omilla sivuilla.

Löydät 2.spin-offin oman sivun valikosta, mutta voit siirtyä sinne myös tällä napilla:



2.spin-offin takakansiteksti

Kirjan päähenkilö on 26-vuotias nainen, joka päätyy suljetulle psykiatriselle osastolle yritettyään itsemurhaa. Nainen saa osastolla lempinimekseen Bambi, kun hän on kohdatessa kuin peura ajovaloissa, ja nainen omaksuu tuon uuden nimensä ja identiteettinsä enemmän kuin mielellään, unohtaakseen pimeän menneisyytensä ja hirvittävän kipunsa, joita hän oli yrittänyt paeta Kuoleman avulla, ottamalla askeleen tyhjyyteen.

Aikaisemmin tuo Bambin tuntema järjetön kipu oli vain vanginnut hänet menneisyytensä ja sen pimeyden vangiksi, eikä hän sen vuoksi ollut nähnyt valoa, vaan vain pimeyttä. Kohdattuaan osastolla vertaisiaan, jotka auttavat Bambin valontielle, Bambi kuitenkin lopulta hyväksyy ja ymmärtää sen, että menneisyyden pimeys ja kipu olisivat aina osa häntä, mutta niiden ei tarvinnut antaa määrittää häntä. Bambi käsittää, että vain kohtaamalla demoninsa hän voisi päästä eroon pimeydestään, joten hänen täytyisi ottaa ne uskaliaat askeleet, jotka siihen vaadittaisiin, kohdata menneisyytensä ja käydä taistoon pimeyttään vastaan. Se olisi ainoa väylä ulos pimeydestä, ja vaikka hänen olisi kuljettava pitkä matka eheytymiseksi, hän aikoisi silti edes yrittää päästä irti demoniensa yliotteesta ja lähteä suuntaamaan valoon.

Tuolla eheytymistaipaleellaan pimeydestä valoon Bambi ottaa useita uskaliaita askeleita, kohtaa menneisyyden haamuja, pimeyttä ja syyllisyyttä, ja pohtii pahuutta ja anteeksiantoa. Voisiko pahimmatkin synnit saada sovitettua, ja voisiko Bambi antaa, ja saada itsekin, armahduksen? Ja ennen kaikkea; voisivatko menneisyyden tulehtuneet haavat lopultakin parantua sen armon ja anteeksiannon avulla, jotta Bambi pystyisi eheytymään, ja olemaan joskus jälleen kokonainen, tai jopa onnellinen?


”yksi uskalias askel
ja kaikki olisi ohitse
päättyisi alle niiden
sirpaleisten jäiden

mutta en sitä tee
vaan aion lyödä sen
sieluni pimeyden

ja tänne jäänen”