1.spin-off (esittely) on nyt julkaistu!

Haavoitetut-kirjasarjan ensimmäisen spin-offin (Voimasanojen kokoinen ikävä) takakansiteksti ja muut tiedot on nyt luettavissa! Itse kirja tulee ladattavaksi myöhemmin. Tästä lisätietoa spin-offin omilla sivuilla.

Löydät 1.spin-offin oman sivun valikosta, mutta voit siirtyä sinne myös tällä napilla:



1.spin-offin takakansiteksti

Kirjan päähenkilö on juuri 18 vuotta täyttänyt Leo-niminen poika, joka lähtee voimasanojen kokoisen ikävänsä vuoksi matkalle etsiäkseen isänsä, jota ei ole koskaan aikaisemmin tavannut, kuten ei koko muutakaan sukuaan. Leo on elänyt koko elämänsä äitinsä kanssa kahdestaan, ja toivookin tämän vuoksi löytävänsä matkansa aikana sekä isänsä että muuta sukuaan. Leo toivoo löytävänsä perheen, sillä hänellä ei ole koskaan ollut muuta perhettä kuin äiti, eikä Leo kestä enää yksinäistä elämäänsä ja sen pimeyttä, joka on kestänyt jo liian monta vuotta. Leo kokee, ettei selviä elämästään enää yksin, vaan tarvitsee isänsä ja perheen, tuomaan valoa hänen pimeyteensä.

Isäänsä etsiessään Leo käy läpi monia tunteita, kohdaten tunnemyrskyjä toisensa perään. Hän tuntee niin vihan kuohuja, epätoivon aaltoja, ahdistuksen pakkasia, surun ja alakulon vyöryjä, ilon ja riemun pirskahduksia kuin kiintymyksen ja läheisyyden lämpöäkin. Leo kohtaa matkallaan uusia ihmisiä, valoja ja varjoja, menneisyyden haamuja ja kaikuja sekä vaiettuja salaisuuksia, joista ei suostuta puhumaan. Nuo salaisuudet saavatkin Leon janoamaan totuutta yhtä kovasti kuin valoa, sillä salaisuuksien sumuverho uhkaa pimentää hänen taivaansa. Kaiken sen keskellä Leo yrittää sitkeästi jaksaa uskoa, että revitytkin siivet voivat kantaa ja aamuisin nousee aina uusi aurinko, luottaen siihen, että pääsee pimeydestään uuteen huomiseen. Jos ei omilla rikkinäisillä siivillään, niin sitten perheeltä saaduilla. Enemmän kuin mitään muuta Leo kuitenkin toivoo, että hänen isänsä saapuisi kuin enkelinsiivin ja auttaisi Leon pois pimeydestään, sillä Leo ei kestä enää sitä voimasanojen kokoista ikäväänsä isäänsä kohtaan. Hän ei kestä enää sitä, että isä on vain tyhjä aukko rinnassa.


4.kirja (esittely) on nyt julkaistu!

Haavoitetut-kirjasarjan neljännen osan (Pimeydestä uuteen huomiseen) takakansiteksti ja muut tiedot on nyt luettavissa! Itse kirja tulee ladattavaksi myöhemmin. Tästä lisätietoa 4.kirjan omilla sivuilla.

Löydät 4.kirjan oman sivun valikosta, mutta voit siirtyä sinne myös tällä napilla:


Kannattaa käydä lukemassa myös Kirjat-sivun info kirjasarjan osien esittelyjen rakenteesta. Siihen pääset tällä napilla:



4.kirjan takakansiteksti

Kirjan päähenkilö on 21-vuotias rääväsuinen, suorasukainen ja hieman aggressiivinenkin nuori nainen, joka ajautuu herkästi tappeluun muiden kanssa, jonka lisäksi hän on myös hyvin varautunut ja kaunainen, mikä hankaloittaa hänen sosiaalisia suhteitaan entisestään. Kaunaisuutensa vuoksi menneisyydellä, on kyse sitten hänen omasta menneisyydestään tai muiden menneisyydestä, on pitkä ja tumma varjo, jonka läpi hänen on vaikeaa nähdä. Päähenkilön elämä onkin aina ollut hyvin yksinäinen ja pimeä, mutta tuo kaikki muuttuu, kun hän kohtaa uuden Enkelin, joka muuttaa koko hänen ajatusmaailmansa. Siitä alkaa naisen matka uuteen kirkkaampaan huomiseen, ja tuolla matkallaan hän kohtaa sekä uusia että ennestään tuttuja enkeleitä, mutta myös menneisyyden demoneita, joiden kohdalla hän saa huomata, etteivät asiat olekaan mustavalkoisia. Päähenkilö joutuukin sen myötä pohtimaan, että pystyykö hän antamaan noille demoneille uuden mahdollisuuden, ja ennen kaikkea, aidosti anteeksi.

Anteeksianto ja armo tarjoavat väylän valoon, kaunat pimeyteen. Päähenkilö saa huomata, että valon ja pimeyden taistelu on kovaa, ja pimeyden ote on todella tiukka. Välillä taistelu pimeyttä vastaan, kumpuaa se sitten oman sielun syvyyksistä tai hyökyy kimppuun muualta, tuntuu mahdottomalta ja ylivoimaiselta. Nainen oppii kuitenkin muutosmatkallaan sen, ettei tilanne ole koskaan toivoton, sillä pimeyden keskeltä voi löytää kaltaisiaan ja yksikin ihminen voi muuttaa kaiken, ja jos niitä ihmisiä on monta, on valon vastarinta voittamaton. Päähenkilö käsittää sen myötä, että hän voi seurata ystävyyden ja rakkauden merkkitulia ulos pimeydestään ja voittaa sielunsa pimeyden rakkaidensa avulla, jotka eivät anna hänen enää eksyä pimeimpäänkään yöhön, vaan tuovat hänelle uuden aamun auringon valon, ja kantavat hänet pimeydestä uuteen huomiseen.